Soita tai tekstaa

045 783 303 04

Vinkkejä paljun lämmitykseen

Paljun lämmitys on leppoisaa puuhaa – se luo oman, rentouttavan tunnelmansa kylpemisen ympärille. Paljun lämmitykseen on syytä kuitenkin varata hieman aikaa, jotta kylpyvesi on riittävän lämmintä ennen kuin sinne varpaansa pistää. Lue eteenpäin, niin löydät vinkit kuinka paljun lämmitys onnistuu kerralla.

Kauanko paljun lämmittäminen kestää?

Nyrkkisääntönä voisi pitää, että vesi lämpiää noin 10 astetta tunnissa. Mutta muutoin paljun lämmittämiseen käytettävä aika riippuu useasta eri tekijästä. Tähän vaikuttaa mm. paljun koko ja siinä oleva vesimäärä, lämmityskamiinan teho, ilman lämpötila, ja jopa käytettävän polttopuun laatu vaikuttaa kokonaisaikaan. Lämmitystä kannattaa vauhdittaa pitämällä kantta paljun päällä lämmityksen aikana. Toki myös se, kuinka lämpimäksi veden haluaa lämmittää, määrää sen kauanko paljun lämmittäminen kestää.

Yleisimmin tilavuudeltaan noin 1500–2000 litran paljun lämmitykseen kannattaa kesäaikaan varata noin 2 tuntia aikaa. Talviaikana voi mennä jopa tupla-aika, pakkasasteista riippuen. On hyvä kuitenkin pitää mielessä, että mikäli tuli pääsee sammumaan välillä, kestää paljun lämmittäminen huomattavasti pidempään. Puita onkin siis hyvä lisätä noin 10–20 minuutin välein, tulipesän koosta riippuen.

Mikä on paras puu paljun lämmittämiseen?

Puulaadulla on huomattu olevan vaikutusta siihen, kuinka nopeasti palju lämpiää. Pieneksi pilkottu, kuiva ja laadukas polttopuu on huomattavasti parempi valinta kuin isot ja kosteat puuklapit, jotka saattavat jopa kaksinkertaistaa lämmitysajan. Yleisesti ottaen mitä tiheämpi puulajike on, sitä paremmin se palaa ja sitä nopeammin tietenkin myös lämmittää paljun.

Suomessa paras ja käytetyin puulajike on varmastikin koivu, mutta toki muutkin lajikkeet käyvät paljun lämmittämiseen. Se, paljonko puuta kuluu lämmittämiseen, riippuu mm. ilman lämpötilasta, puulajin laadusta sekä veden alkulämpötilasta.

Paljun lämmittäjän muistilista

  • tarkista ennen paljun lämmitystä, että paljussa on vettä tarpeeksi (vesi on ylemmän kamiinan putken yläpuolella)
  • tyhjennä tuhkat paljun kamiinasta ennen kuin laitat uusia puita sinne
  • käytä kuivaa ja laadukasta polttopuuta
  • pidä kantta päällä lämmityksen aikana
  • muista pitää tulta yllä lisäämällä puita noin 10-20 min. välein
  • sekoita vettä ja mittaa lämpötila tasaisin väliajoin (huom! liian kuumassa vedessä ei ole kiva kylpeä)
  • vähennä puiden määrää, kun vesi on noin 32 asteista. Tässä vaiheessa yksi puu kerrallaan riittää, kunnes vesi on 37 asteista.
  • varaa aikaa ja ota rennosti – paljua ei kannata lämmittää kiireisenä

Älä stressaa – ota paljun lämmitys osaksi rentouttavaa kylpykokemusta

Kamiinassa leiskuva tuli, sen lämpö ja kaunis kesä- tai pakkaspäivä pysäyttää kiireisemmänkin ihmisen. Paljun lämmityksestä ei kannata ottaa stressiä, vaan tee siitä luonnollinen osan rentouttavaa kylpykokemusta.

Paljun tyhjennys.

  • Odota, että kamiina on täysin sammunut.
  • Paljun pohjassa on tulppa, joka lähtee auki painamalla tulppaa sisäänpäin.
  • Jos haluat, laita paljun kyljessä olevaan poistoputkeen tyhjennysletku, jotta voit ohjata veden haluamaasi suuntaan.
  • Avaa paljun poistoletkun hana.
  • Lopuksi poista kamiinan alareunassa oleva veden poistotulppa, jotta kamiina tyhjentyy vedestä.
  • Muista laittaa kamiinan poistotulppa joko kalustolaatikkoon tai takaisin kiinni kamiinaan, kun kamiina on tyhjentynyt vedestä.

Muutama muu vinkki paljun puhtaanapitoon

Paljun ja veden puhtauteen voit vaikuttaa puhdistuksen lisäksi muutamalla pienellä käyttöä koskevalla seikalla:

  • muista peseytyä aina ennen kylpytynnyriin menemistä
  • estä lehtien ja muun irtoroskan pääsy paljuun kannen avulla
  • suurimmat irtoroskat voi puhdistaa veden pinnalta haavin avulla
  • jokaisen käyttökerran jälkeen on hyvä nuohota myös kamiinan putket esimerkiksi havunoksalla.

Paljun käyttö talvella ei juuri eroa kesäkäytöstä

Käytännössä paljun käyttö talvella vastaa kesäkäyttöä siinä mielessä, että samat toimenpiteet on tehtävä ulkolämpötila-asteista riippumatta. Paljua voi käyttää talvella aivan normaalisti, mutta tietynlaista huolellisuutta ja varovaisuutta tarvitaan ehkä enemmän kuin kesäkäytössä.

Paljun käytölle ei ole asetettu mitään pakkasrajaa, mutta alla olevien ohjeiden lisäksi on syytä muistaa muutama ihan käytännön asia, kuten pään suojaaminen kylmyydeltä pipolla ja roiskuneen veden jäätymisvaara ja siitä aiheutuva liukastumisvaara.

Paljun lämmitys talvella

Palju lämmitetään talvella aivan kuten kesälläkin eli ensin vesi paljuun ja lämmitys vasta sitten. Varmistathan myös, että paljun vesiventtiilit ovat suljettuina, ettei palju pääse tyhjentymään hiljalleen lämmityksen aikana.

Lämmitysaikaa on kuitenkin syytä varata kesää noin 0,5–1 h enemmän. Toki lämmitysaikaan vaikuttaa paljolti se, täyttääkö paljun lämpimällä hanavedellä vai ottaako veden järveen tehdystä avannosta. Vettä voi myös käydä välillä sekoittamassa, niin se lämpiää tasaisesti. Palju kannattaa ehdottomasti peittää suojakannella, jotta lämpö ei pääse lämmityksen aikana haihtumaan ja näin paljun lämmitys talvella onnistuu kohtuullisessa ajassa.

Paljun tyhjennys talvella

Paljun tyhjennyksessä on oltava tarkempi talvella kuin kesällä. Ensinnäkään vettä ei voi jättää paljuun ollenkaan pidemmäksi aikaa jäähtymisen jälkeen, koska paljun putkiosat ja kamiina jäätyvät hyvin herkästi. Palju tulisikin tyhjentää heti, kun lämmityskamiinan tuli on sammunut ja kamiina jäähtynyt. Ennen kamiinan jäähtymistä paljua ei kuitenkaan saa tyhjentää.

Lisäksi on mietittävä tarkoin mihin paljussa olevan veden laskee. Suoraan maahan laskettu vesi muodostaa takuuvarman luistelukentän paljun ympärille ja aiheuttaa liukastumisvaaran. Koska talvisin vedessä kylvetään samalla vedellä vain kerran eikä veden puhdistuskemikaaleja tarvitse käyttää, voi paljun veden laskea joko avantoon tai ohjata pidemmän putken avulla kauemmaksi pihapiiristä.

Mitä jos palju jäätyy?

Paljun kamiina voi myös jäätyä, mikäli sitä ole tyhjennetty kunnolla. Jos paljun hana tai poistoletku on jäätynyt, voidaan palju kuitenkin tyhjentää ottamalla kamiina pois paikaltaan. Näin saadaan vesi poistettua kamiinan alemman läpiviennin kautta. Mikäli koko kamiina on ehtinyt jäätyä, voi sitä yrittää sulattaa joko irrottamalla kamiinan ja viemällä sen lämpimään tilaan sulamaan. Joskus myös lämpimän veden valuttaminen kaminan päälle saattaa auttaa. Lämmitys on kuitenkin tehtävä varovaisesti, koska liian nopeat lämpötilan vaihtelut voivat repiä kamiinan liitoksistaan ja rikkoa sen käyttökelvottomaksi. Tämän vuoksi muistathan myös, kamiinaan ei saa sytyttää tulta mikäli epäilee sen jäätyneen.

Jos kamiina on päässyt jäätymään, niin palauta kamiina jäätyneenä. Me pystymme sulattamaan kamiinan lämpimässä tilassa ajan kanssa.

Jätä kommentti